Kaikki kuutoset metsään -toiminnan tavoitteena on vahvistaa lasten metsäsuhdetta ja tietämystä metsien käytöstä. Metsäpäivän aikana koululaiset kiertävät toiminnallisia rasteja, joilla käsitellään muun muassa metsänhoitoa ja metsätaloutta, puun kasvua, yhteyttämistä ja hiilen kiertoa, metsien monimuotoisuutta sekä puusta valmistettavia tuotteita.
Rastit pohjautuvat opetussuunnitelmaan ja tarjoavat opettajille konkreettisen oppimisympäristön luokkahuoneen ulkopuolella. Toiminta toteutetaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden, kuten 4H-yhdistysten, metsäalan organisaatioiden, oppilaitosten ja harrastusjärjestöjen kanssa. Toimintaa tukevat Suomen Metsäsäätiö ja LähiTapiola.
Tuusulan kunta on linjannut omien metsiensä hoitoa Viher- ja virkistysverkon kehittäminen 2020 -suunnitelmassa. Kunnanpuutarhuri Mia Järvinen toteaa, että mikään metsän käyttötapa ei sulje toista pois; talousmetsä voi olla myös virkistys- tai opetusmetsä.