Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee 30.9.2026 lautakunnan kokouksessa ehdotusta, jossa esitetään muutoksia Tuusulan kunnan urheilijoiden palkitsemiseen. Ehdotuksen mukaan virallisia palkintokategorioita on jatkossa kolme: juniorit, aikuisurheilijat (ml. seniorit) sekä joukkueet.
Lisäksi palkitsemistyöryhmä voi harkinnanvaraisesti palkita urheilumenestyksen perusteella esimerkiksi läpimurto-urheilijan tai sykähdyttävän urheilu- tai liikuntateon palkinnolla tai vastaavalla huomionosoituksella.
Uudistuksen myötä urheilijat ja toimihenkilöt palkitaan Tuusulan kunnan yhteisessä palkitsemistilaisuudessa, jonka tavoitteena on edistää yhdessä tekemistä ja palkitsemista. Stipendien jakautumista palkittavien kesken esittää palkitsemistyöryhmä viranhaltijalle päätettäväksi käytettävissä olevan määrärajan puitteissa. Palkitsemistyöryhmä kokoontuu vuosittain tammikuussa ehdotusasettelun päätyttyä.