Euroopan liikkujan viikkoa vietetään vuosittain syyskuun puolivälissä. Tänä vuonna teemana on ”Liikkuminen kuuluu kaikille”, ja viikon painopisteenä on liikennejärjestelmien saavutettavuus ja turvallisuus eri ikäryhmille. Viikko huipentuu 22. syyskuuta Auton vapaapäivään, jolloin kehotetaan testaamaan esimerkiksi työmatkapyöräilyä tai joukkoliikennettä.
Tuusulassa liikuntaa pyritään edistämään erityisesti lasten ja nuorten toimintaympäristöissä. Kouluterveyskyselyn 2025 mukaan suuri osa tuusulalaisista 4.–9.-luokkalaisista ei liiku liikkumissuosituksen mukaisesti. Siksi kunta ja oppilaitokset kannustavat aktiiviseen liikkumiseen myös koulupäivän aikana.
Arjen matkat, kuten kävely kauppaan tai pyöräily töihin, ovat tehokkaita tapoja lisätä päivittäistä liikuntaa. Myös joukkoliikenteen käyttö lisää asukkaiden arkiliikuntaa, sillä matkoihin sisältyy tyypillisesti kävelyä pysäkeille.